Hullu tunne, kun työt loppuu nyt kokonaiseksi vuodeksi. Palailen tod. näk. äitiyslomalta vasta vuoden 2014 puolella. Kaikki kollegat kyselee, miltä nyt tuntuu ja onko ihana fiilis kun pääset pois... En osaa vastata. Jään vaivaantuneesti mumisemaan jotain. Joka päivä tuntuu ihan erilaiselta ja enimmäkseen harmittaa kun joudun töistä lähtemään. Olen luonut duunissani niin itsenäisen työn ja jätän taakseni sellaisen työ-ympäristön mistä monet voivat vain haaveilla.
Kestänkö olla ilman duunia...
No vastaushan on että kestän. Onhan mulla sitten tod. näk. jo vaavi kainalossa ja ajatukset ihan muualla. Siihen kun tutustuu n jo mennyt puolivuotta ja saattaa jopa ottaa pannuun lähteä takaisin töihin.
Pelkään..
Kaikkea! Pelottaa se että tylsistyn, taannun ja putoan totaalisesti kärryiltä. Pelkään sitä, että uudet työkaverit muuttavat mun työnkuvaa niin, että on aloitettava alusta kun palaan takaisin. Pelottaa, että jos joudunkin tulemaan vanhaan duuniin, jos vaikka en haluakaan silloin enää sitä. Pelottaa synntytys. Pelottaa, miten osaan hoitaa vauvaa. Pelottaa raha-asiat. Niin paljon pelkoa sisuksissa, että se korvaa tutulta jo tuntuneen stressin.
Helpotus alkaa vallata...
Tänään olin jo menossa keksustelemaan viimeisistä valituksista esimiehen kanssa, mutta ystävän sanat jäi soimaan takaraivoon: Älä mieti enää työasioita! Mitä se auttaa mua vuoden päästä jos lähden huonoilla fiiliksillä ja negatiivisella asenteella äitiyslomalle?! Ei mitään. Tänään se helpotuksen ja välinpitämättömyyden tunne sitten valtasi mut ja peruin palaverin. OLKOOT!!! Ei jaksa enää nuo kiinnostaa. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että olen tehnyt niin hyvää työtä, että voin hyvillä mielen lähteä lomille :).
Kestänkö olla ilman duunia...
No vastaushan on että kestän. Onhan mulla sitten tod. näk. jo vaavi kainalossa ja ajatukset ihan muualla. Siihen kun tutustuu n jo mennyt puolivuotta ja saattaa jopa ottaa pannuun lähteä takaisin töihin.
Pelkään..
Kaikkea! Pelottaa se että tylsistyn, taannun ja putoan totaalisesti kärryiltä. Pelkään sitä, että uudet työkaverit muuttavat mun työnkuvaa niin, että on aloitettava alusta kun palaan takaisin. Pelottaa, että jos joudunkin tulemaan vanhaan duuniin, jos vaikka en haluakaan silloin enää sitä. Pelottaa synntytys. Pelottaa, miten osaan hoitaa vauvaa. Pelottaa raha-asiat. Niin paljon pelkoa sisuksissa, että se korvaa tutulta jo tuntuneen stressin.
Helpotus alkaa vallata...
Tänään olin jo menossa keksustelemaan viimeisistä valituksista esimiehen kanssa, mutta ystävän sanat jäi soimaan takaraivoon: Älä mieti enää työasioita! Mitä se auttaa mua vuoden päästä jos lähden huonoilla fiiliksillä ja negatiivisella asenteella äitiyslomalle?! Ei mitään. Tänään se helpotuksen ja välinpitämättömyyden tunne sitten valtasi mut ja peruin palaverin. OLKOOT!!! Ei jaksa enää nuo kiinnostaa. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että olen tehnyt niin hyvää työtä, että voin hyvillä mielen lähteä lomille :).
